Kategoriat
Yleinen

Matka alkakoon! Vol2

Mikä meni pieleen?

Ai mikäkö? No se kaikki mikä aina ennenkin. Ajan käyttö.
Oli ehkä liioiteltua aloittaa oma uusi yritys ja elämäntapa remontti samaan aikaan, etenkin kun yksi suurimmista haasteista onkin ollut ajan hallinta. Sitten kun vielä samaan yritin ympätä vähän Youtube-kanavaa ja tätä blogin ylläpitoa, niin ei. Ei vaan pysty. Ainiin, ja muutto (joka sisälsi myös uuden asunnon maalauksen). Liika on liikaa. Pakko myöntää se itselle ja olla armollinen.

No mitenkäs sitten?

Opiskellaan ja opetellaan. Sitähän tämä kaikki on. Ja se on myös osa tätä elämän muutosta.
Ensin oli pakko opetella ajanhallintaa. Otin oppaakseni Anna Perhon ja hänen teoksensa; Antisäätäjä, Fiksun ajankäyttäjän Opas. Toki äänikirjana, koska halusin olla tehokas. Mitä pidemmälle kirjassa pääsin, sitä paremmin ymmärsin kuinka syvällä suossa olen ja kuinka sekaisin on elämäni. Pitää siis jakaa elämä slotteihin, opetella sanomaan ei, olla itselle armollinen ja oppia priorisoimaan. Pakko kyllä myöntää, että joutunen hommaamaan samaisen kirjan myös ihan printtiversiona, niin on sitten helpompi palata tiettyihin kohtiin ja tehdä muistiinpanoja.

Tuo armollisuus tuli minun elämääni jo syksyllä, kun kävin Treenixillä Ravattisen Marin Neurofeedback-hoidossa. Tuolla käsiteltiin mm. elämän- ja stressin hallintaa, ja haettiin omat Voimavarat, tavoite ja haasteet. Itselläni ne ovat:

Voimavarat – Ilo ja ylpeys

Haaste – Armollisuus


Tavoite – Onnellisuus

Minun tärkeät teesit elämässä

Ja kyllä, välillä tulee vielä epäonnistumisia. Tällöin yritän olla itselleni armollinen.

Kalenterista on tullut minun ”raamattuni”

Tuosta Perhon oppaasta poimin myös muita asioita, joita tuon elämääni yksi kerrallaan. Yritän vähitellen priorisoida asiota. Hankin itselleni vanhanaikaisen kalenterin, johon merkitsen kaikki menot, enkä lupaa mitään, ennen kuin olen varmistanut kalenterista, että se on mahdollista. Ja kyllä, tämäkin vaatii opettelua. Ja kyllä, välillä tulee vielä epäonnistumisia. Tällöin yritän olla itselleni armollinen.

Vaikeimmat asiat?

Mitkäs ne vaikeimmat asiat sitten ovat. Kyllä top-kolme kovinta haastetta on edelleen; osaa sanoa EI, ajan hallinta ja syöminen. Syömisessä olen toki kehittynyt eniten, olenhan sitä jo pisimpään harjoitellut. Silti on päiviä, kun huomaa klo illalla, että tänään onkin tullut syötyä vain aamiainen ja vähän naposteltua jotain pientä silloin tällöin. Positiivista on, että tunnen yhä nälän tunnetta, joten toivoa ei tarvitse heittää. Ongelma on siinä, että osaan edelleen ohittaa tuon nälän tunteen, kun jotain mukamas tärkeämpää on käsillä.
Tuo Ein sanominen on jotenkin tällaisen haluan miellyttää kaikkia-luonteen omaavalle kovin vaikeaa, mutta pakko on vain opetella. Priorisoinnin pointtina onkin listata itselle tärkeät ja merkitykselliset asiat ja hylätä ne, jotka ei ole mielekkäitä ja merkityksellisiä. Toki ne verot sun muut täytyy edelleen hoitaa. 🙂
Ajan hallintaan liittyy hyvin olennaisena tuo EI sekä priorisointi. Kun poistaa ns. turhat asiat, jää aikaa niille oikeille, itselle tärkeille jutuille.
Jos itse koet haasteeksi ajan hallinnan, suosittelen lämpimästi tutustumista kyseiseen kirjaan.

Ihmiset on aina olleet minulle tärkein voimavara, joten tulen tarvitsemaan teitä matkan aikana. Vie minut lenkille, padeliin, salille tai kahville.

Taas mennään

Yritän siis vielä kerran. YouTube saa nyt olla hiljaa, ainakin toistaiseksi. Insta, fb, nämä omat sivut ja TikTok riittäköön 🙂
Ihmiset on aina olleet minulle tärkein voimavara, joten tulen tarvitsemaan teitä matkan aikana. Vie minut lenkille, padeliin, salille tai kahville.

Ja hei, ihan parasta; ulkona paistaa aurinko, linnut laulaa ja lumet sulaa! Kevät on täällä!

Pysytään terveinä. Pysytään kuulolla. Ollaan armollisia, niin itselle kuin toisillekin.

Vi hörs! -Jani

Kategoriat
Yleinen

Jään vielä henkiin – ainakin hetkeksi

Kolmisen kuukautta on matkaa takana. Tuossa ajassa olen käynyt tapaamassa Lääkäriä, minulta on otettu verta tutkimuksia varten, olen keskustellut kunto-ohjaajan kanssa tavoitteista ja saanut ohjeeksi ruveta syömään ja käynyt muutaman kerran salilla, jossa käytiin laitteita ja liikkumista läpi sekä tehtiin hieman ohjelman tynkää. Ainiin, ja aloitin uuden työn.

Kaiken kaikkiaan viikot on mennyt todella vauhdikkaasti. Aika paljon on uutta opeteltavaa. Uusi rytmi. Uusi työ. Uusi arki. Niin ja se syöminen.
Olen opetellut syömään. 3000kcal päivässä on oikeasti paljon ruokaa. Siis todella paljon. Syön siis kuudesti päivässä:
7.00 Aamupala 700kcal
10.00 1. välipala 300kcal
13.00 Lounas 800kcal
16.00 2. välipala 250kcal
18.00 3. välipala 250kcal
20.30 Iltaruoka 700 kcal

Voin kertoa, että aika paljon kuluu rahkaa ja raejuustoa. Annoskoot on ihan miehekkäitä ja ne koostuu pääosin hiilarista ja proteiinista. Toki pieni vihannes antaa aina väriä aterialle. Säännöllinen syöminen on kaiken avain ja se on se mitä joudun todella opettelemaan. Olen liki 30 vuotta syönyt ”väärin” joten ei tämä ihan päivässä muutu. Puhelin muistuttelee säännöllisesti ja yritän olla sitä ohittamatta. Yritän myös kalenteria täyttäessä huomioida nuo ruokailuajat, ettei tule sovittua mitään samaan aikaan. No eihän se nyt ihan niin mene.

Jonkun verran on jäänyt aterioita välistä, mutta onneksi vain satunnaisesti.

En voi sanoa, että tuntisin oloani vielä mitenkään kevyemmäksi, mutta sokerinhimo on pysynyt poissa. Pääsääntöisesti. On niitä hetkiä vieläkin, milloin suklaata vain on pakko saada, mutta onneksi määrät on nykyään ihan jotain muuta kuin ennen.

Sain siis verikokeista suorastaan mainiot tulokset ja lääkärini totesikin ettei ole ennen tavannut näin lihavaa ihmistä, jolla on näin hyvät veriarvot. Kai se on saavutus tuokin.
Käytännössä tuo tarkoittaa, ettei tarvitse aloittaa lääkityksiä, vaan voi käydä suoraan toimeen.
Myös sydän oli kaikin puolin kunnossa, joten hommiin vaan.

Minun pitäisi olla aktiivisempi liikunnan suhteen. On vaan todella helppo jäädä sohvalle istumaan – teen tämän yhden jutun ja lähden sitten…not.


Minulla on siis metabolisen oireyhtymän esiaste tai ihan täys aste, toisin sanoen aineenvaihdunta ei ole toiminut vuosiin ja siinä on yksi syy lihomiselle. Säännöllisen ruokarytmin tehtävänä on palauttaa aineenvaihdunta toimimaan.

Alkuun noilla ruoka määrillä paino nousi. En käynyt vaa’alla, ettei iske masennus, mutta tunsin sen. Sitten huomasin yhtenä aamuna tuntevani nälkää. Se oli erikoinen ja hieno tunne. En muista milloin viimeksi olen nälkää tuntenut. Nälän tunne oli vinkki siitä, että aineenvaihdunta on ruvennut toimimaan. Tämän jälkeen uskalsin käydä vaa’alla, joka nyt näyttääkin jo miinusta. Tavoite on saada painoa alas n. 1kg viikko tahdilla ja nyt se tahti on menossa.

Tuo liikkumaan lähtö tuntuu olevan vielä haastavampaa kuin osasin kuvitella. Minun pitäisi olla aktiivisempi liikunnan suhteen. On vaan todella helppo jäädä sohvalle istumaan – teen tämän yhden jutun ja lähden sitten…not. Viihdyn salilla ja olo treenin jälkeen on aina todella hyvä, mutta se lähteminen, se on se haastava.

Yritän nyt tarttua itseäni niskasta ja raahata useammin salille ja lenkille. Jos kaipaat treeniseuraa, niin otapa yhteyttä. Treenix on sali jolla treenaan, joten nähdään siellä!

Iloa syksyyn!

Big J

Kategoriat
Yleinen

Matka alkakoon!

Alkuvuodesta 2021 tein itselleni lupauksia joista johtuen kirjoitan nyt tätä. Tein lupauksista julkisia ja yllättäen yksi asia johti toiseen ja lopulta siihen, että minulle ehdotettiin lähtemistä mukaan elämäntaparemonttiin. Koska olin jo tehnyt asiasta julkisen, sovittiin että kerron tästä some-kanavillani. Kuten yleensä, tämäkin asia hieman kasvoi ja ajattelin tehdä tästä hieman näkyvämpää ja samalla purkaa omaa ajatustani ja päätäni, ja kukaties, joku muukin saattaa tästä löytää apua omaan ongelmaansa. Tästä johtuen päätin avata omat verkkosivut jossa julkaisen viikoittaista blogiani sekä YouTube-kanavan – Ukkokuntoon by Big J, jossa pidän videopäiväkirjaa sekä tulevaisuudessa myös mahdollisesti haastattelen asiaan liittyviä henkilöitä.

Tämän yhteistyö-projektin kesto on kolme kuukautta ja se käsittää täyden lääkärintarkastuksen Lappeenrannan Työterveydessä, Treenixin ammattilaisten laatiman kunto-ohjelman – ruokaa unohtamatta – sekä upean Mari Ravattisen ja Mielen Melodiat henkisen valmennuksen.

”Suurimmat haasteet minulle on sokeri, sokeri, sokeri, ajanhallinta, säännöllisyys ja kohtuus.”

Itse uskon, että nimenomaan tuo henkinen puoli on se, joka auttaa minua eniten menestymään matkallani. Odotankin sitä jo innolla.
Suurimmat haasteet minulle on sokeri, sokeri, sokeri, ajanhallinta, säännöllisyys ja kohtuus. Pääsin aikanaan tupakasta eroon ihan vaan tumppaamalla, enkä ole sen koomin tupakkaa poltellu. Sokeri sen sijaan on minulle kuin huumetta. Olen sokeriaddikti. Tästä lisää myöhemmin.

Ensi tiistaina tuo matka kohti uudistunutta ukkoa alkaa – lähde mukaan ja ota seurantaan sekä tämä sivusto, YouTube kanavani sekä IG @bigjhiltunen

Nähdään kulmilla!